Miumau, täältä tulee vallaton vauhtikaksikko valtaamaan sydämesi!! Olemme Luana ja Fiammetta, äiti ja poika etsimässä herkkujen ja leikin luvattua maata.
Olemme täysin erottamattomat ja etsimme yhdessä kotia, jossa ei olisi muita lemmikkejä. Minä Fiammetta olen meistä (vielä) se pienempi raitahäntä ja äiti Luana on mustavalkea kaunotar.
Meikäpoika Fiammetta, tai tutummin Fia, olen tilapäiskodissa viime syyskuussa syntynyt pennunroikale. Energiaa ja intoa ei minusta puutu; kun olen hereillä, tuppaan vetämään sellaista rallia, että matot menee rullalle ja hitaampia hirvittää. Mikään ei ole minulta turvassa, oli se sitten pöydälle unohtunut pullon korkki tai sinun varpaasi peiton alla. Olen myös hirveän utelias ja tungen kyllä tutkimaan joka nurkan ja raon johon vain mahdun. Te ihmiset ootte musta ihan hirrrveeen mielenkiintoisia, ja olen aina mukana ja paikalla siellä missä sinäkin. Ei tarvitse enää potea yksinäisyyttä vessareissuilla tai vaikka tiskikonetta täyttäessä, minä kyllä teen itseni tykö. Ei mulla kuitenkaan ole aikaa lekotella sun sylissä, vaan tulen aina kerjäämään vähän huomiota ja hakemaan muutamat rapsutukset ennen kuin on taas aika mennä hyppimään pitkin seiniä.
Saatoit ehkä kuvistakin huomata, että mun häntä on aika hassun muotoinen: mulla on syntymästä asti ollut kolme voimakasta mutkaa mun hännässä, jotka eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet koskaan kipua tai harmia ja olen hienosti opetellut käyttämään häntääni muiden kissojen tapaan. Mulla on myös taipumusta vähän vuotaviin silmiin. Vuodon takana ei ole mikään tauti tai infektio, multa on testattu erilaiset kissaflunssat ja antibioottiakin annetiin, mutta ei se mitään auttanut. Kyse on luultavasti rakenteellisesta ahtaumasta mun kyynelkanavissa, joka ei kuitenkaan tällä hetkellä aiheuta mitään pientä kirkasta vuotoa pahempia oireita. Tilapäiskodissa me ollaankin opeteltu herkkujen avulla silmien pyyhintää kostealla vanulapulla.
Kurrnau vaan minunkin puolestani. Olen Luana, noin pari vuotias neitokainen, ja valmis jo vaihtamaan vapaalle tästä ainaisesta lasten kaitsemisesta. En alkuun ihan hirveesti arvostanut teidän kaksijalkaisten läsnäoloa tai huomiota, mutta on se kieltämättä ihan kivaa, että joku muukin kattoo ton mun kahelin pojan perään, kun en mä ihan jatkuvasti jaksais olla painimassa ja juoksentelemassa. Ei kannata kuitenkaan kuvitella, että olisin vain alati pötköttävä laiskiainen; kyllä mustakin turbo-vaihde löytyy, kun sille päälle satun. Ihmisten kanssa mulla on yks sääntö: katsoa saa, mutta ei koskea. Herkkuja tulen hakemaan ihan läheltäkin, mutta jos ne nakkisormet kurottaa liian pitkälle, niin muistutan mun rajoista läppäsemällä tassulla, en enää kuitenkaan ihan niin kovaa tai terävästi kuin aiemmin.
Hammaskiveä löysivät multa lääkärissä, ja se pitäis kuulemma käydä putsaamassa pois lähitulevaisuudessa, ja yleensähän hampaat vaatii hoitoa jatkossakin. Mulla on lääkärin mukaan kuulemma "laiska suoli", eli kuulemma uloste ei liiku ihan niin sutjakkaan kun pitäis, ja saattaa ilman ennaltaehkäisevää hoitoa kertyä suoleen. Onneksi hoito on aika yksinkertaista; mut pitää pitää liikkeessä ja aktivoituna, lisää ruuan sekaan sopivasti kuitua ja nestettä, ja seurailee mun kakan koostumusta, ettei vaan ummetus pääse yllättämään.
Vaikka me kaksi ollaan persoonaltaan aika erilaisia, meillä on yksi asia yhteistä: rakkaus toisiamme kohtaan. Yhteiset pesu- ja painihetket on parasta huvia ja lämpimin torkkupaikka löytyy aina toisen kyljestä. Ollaan molemmat totuttu laadukkaaseen märkä- ja raakaruokaan, ja minä Fia tuppaan olemaan välillä aika tarkka siitä, etten syö samaa ruokaa liian monta kertaa putkeen. Jos sulla on kiinnostusta lähteä meidän kanssa elämäsi seikkailuun niin pistä soittaen! Sijainti: Tampere